Uutiset Kaikki uutiset
Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä
11.07.2019 | Yleinen

Terapiaa ja kultamitaleita – jousiammunnassa voi tavoitella kumpaakin

Jousiammunta on laji, jossa levottomat sielut eivät todennäköisesti pärjää. Lajissa tarvitaan keskittymiskykyä ja rauhallisuutta. Muuten nuolet lentävät taivaan tuuliin.

Jere Forsberg, 25, on kotkalaislähtöinen, nykyään espoolaista jousiammuntaseura Robin Hoodia edustava taljajousiampuja. Hän on ollut pyörätuolissa kolmivuotiaasta asti halvaannuttuaan alaraajoistaan auto-onnettomuuden seurauksena.

– Harrastin lapsena alun perin yleisurheilua, mutta halusin vaihtaa lajia, koska kunnon kilpailuja ei ollut. Alle 13-vuotiaita kun ei saa laittaa paremmuusjärjestykseen. Jokainen osallistuja sai tuloksista riippumatta osallistumispalkinnon, Forsberg muistelee.

Kilpailuhenkisenä hän päätyi jousiammunnan pariin, kun isä ja äiti olivat huomanneet lehdessä ilmoituksen jousiammunnan alkeiskurssista. Nyt jousiammuntaharrastus on jatkunut jo seitsemäntoista vuotta. Kilpailumenestystäkin on matkan varrella tullut.

Suurimpana tähänastisena saavutuksena voitaneen pitää, kun Forsberg voitti Lontoossa 2012 vammaisurheilijoiden paralympialaisissa taljajousen avoimessa luokassa kultaa. Tästä saavutuksestaan hänelle ojennettiin Vuoden läpimurto -palkinto Urheilugaalassa 2013.

Forsberg on kilpaillut sittemmin myös vammattomien kisoissa, muun muassa kaksi kertaa nuorten MM-kisoissa. Yhtenä tavoitteena hänellä olisikin pärjätä paremmin vammattomien kanssa.

Vuonna 2013 hän osallistui vammattomien yleiseen taljajousen SM-sarjaan, ja ylsi hopealle. Samana vuonna napsahti myös liikuntavammaisten MM-kisoista hopeaa – ja samoin vastaavissa EM-kisoista 2014.

SM-viikolla taljajousen avoimessa Mixed Team -kilpailussa Forsberg ampui parinsa Anne Lanteen kanssa hopealle.

Menestys ei tule ilman harjoittelua ja kovaa työtä. Sen tietää myös Forsberg. Harjoitukset sisältävät ampumista, mutta myös punttisalia ja lihashuoltoa jo vammankin takia.

– Kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä vaaditaan. Omalla tavallaan viehättää, että ikinä tässä ei tule valmiiksi. Harjoittelen viisi kertaa viikossa ja parisen tuntia kerrallaan. Minun on helppo keskittyä harjoitteluun, koska sain Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän urheilija-apurahan.

Harrastuksena terapia

Vantaalaiset Tiina ja Hannu Vartema olivat katsomossa seuraamassa jousiammunnan loppukilpailuja. Hannu on harrastanut lajia parisen vuotta ja käy ampumassa parisen kertaa viikossa, muttei kilpaile.

– Otan jousella ampumisen terapiana. Eipä tarvitse miettiä työasioita, vaan vain ainoastaan sitä hetkeä kun ampuu. Kärsivällinen ja rauhallinen tarvitsee olla, muuten hommasta ei tule mitään.

Tiina ei ole harrastaja, eikä ole edes jousiammuntaa paikan päällä nähnyt.

– En kauheasti lajista edes tiedä, mutta lähellä kun asumme, päätimme lähteä tänne stadionille katsomaan. Ihan mielenkiintoiselta kokonaisuudelta vaikuttaa. Muusta kisatarjonnasta olemme seuranneet pyöräilyä ja moottoriurheilua.

Myös vantaalainen Esa Kallioinen lähti katsomaan jousiammuntaa kilpailupaikalle, koska asuu lähellä.

– Viikonlopun ratoksi lähdin katsomoon ja että kerrankin näkisin jotakin urheilua livenä, kun nyt on hyvä mahdollisuus. Muutahan en ole SM-viikolla ollut katsomassa. Telkkarista olen jousiammuntaa joskus katsellut ja SM-viikon lajeista olen nähnyt lacrossea, sitäkin telkkarista. Kiikarit olisi ollut hyvä ottaa mukaan, että olisi nähnyt taulut, mutta hyvähän ampumasuoritusta on katsoa läheltä, Kallioinen ihastelee.

 

Teksti: Aki Korhonen
Kuvat: Sakari Kuokkanen