Uutiset Kaikki uutiset
Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä
12.07.2019 | Vantaa, Yle, Yleinen

SM-viikko kiinnosti myös kotikatsomoissa – Ylen lähetykset keräsivät kiitosta

Yle Urheilu on vahvasti mukana SM-viikolla. Tänä vuonna Yle välitti TV2:ssa sekä Yle Areenassa lähes ennätysmäärän tv-lähetyksiä, joista osa televisioitiin suorina.

– SM-viikko oli Ylen tiimille hauska ja haastava projekti. Uudet ja varsin erilaiset lajit sekä monet suorituspaikat tuovat omat haasteensa tapahtuman tv-tuotannolle. Onnistuimme mielestämme hyvin välittämään SM-viikon kisatunnelmat kotikatsomoihin, ja siitä osoituksena ovat myös hyvät katsojaluvut, kertoo Yle Urheilun tuottaja Johanna Rikman.

Suomalaisten urheiluhulluudesta kertoo varmasti se, että TV2:n viikon 27 TOP20-katsojalukulistalla oli peräti seitsemän SM-viikon lähetystä! Suurimmat yleisömäärät kotivastaanottimien ääreen keräsi, ehkä hieman yllättäen, lauantaina kisattu kädenväännön SM-kisa. Ensi kertaa mukana olleen lajin keskikatsojamäärä oli 179 000, enimmillään kisaa katsoi huikeat 294 000 katsojaa!

– Kyllähän tuollainen katsojamäärä oli suuri yllätys! Kädenvääntöä ei kilpailuna itsessään ole aiemmin näytetty telkkarissa, ihan jotain pieniä klippejä vaan ja joskus 2000-luvun alussa jotain MM-kisoista. Kyllähän SM-viikon lähetys ja suurimmat katsojaluvut ovat suomalaiselle kädenväännölle elintärkeä elinvoimapiikki, iloitsi Kädenvääntöliiton toiminnanjohtaja Jussi Koskinen.

– SM-viikko oli kaikkinensa meille ihan fantastinen kokemus. Tulihan siitä vähän paineita, että nyt on onnistuttava täysillä, kun telkkariinkin päästään. Iso kiitos Ylen ammattitaitoiselle tiimille, joka teki ihan ensiluokkaista työtä lajimme eteen. Heidän kanssaan oli ilo toimia!

Jousiammunnan keskikatsojamäärä oli sekin hieno 101 000. Eikä kriketin keskikatsojamääräkään jäänyt paljoa jousiammunnasta, sitäkin seurasi keskimäärin 98 000 katsojaa.

Kaikki SM-viikon kisalähetykset, koosteet ja laji-insertit on katsottavissa Yle Areenassa 30 päivän ajan.

”Penkkiurheilun suurkuluttajana täytyy todeta, että SM-viikko on erinomainen konsepti!
Paljon mielenkiintoisia marginaalilajeja niputettuna ja televisioituina viikonlopulle + @KallePalander selostamassa padelia.
Yle-veroni voi käyttää tähän jatkossakin #smviikko #penkkiurheilu”
@MirkoHurmerinta Twitterissä