Uutiset Kaikki uutiset
Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä

Lauantai 6.7. – Vantaa täyttyy SM-viikon lajeista

Lauantai on vilkas kisapäivä, kun käynnissä on peräti 15 lajin kisatapahtumia yhtä aikaa.

Lauantaina pyörähtää käyntiin kaikki SM-viikon vesilajit. kun Kuusijärvellä kilpaillaan rantavesipallon, kanoottipoolon ja rantahengenpelastuksen SM-mitaleista.

– Lauantaina on jälleen aika pöllyttää rantahiekkaa ja kauhoa aalloista piittaamatta, kun kisailemme Rantapelastuksen Suomenmestaruuksista. Kannattaa tulla katsomaan kuinka ripeästi hengenpelastajat liikkuvat, kutsuu maailmanmestari Mari Kiuru.

Vauhtipuistossa käynnistetään moottorit ja kisataan kartingin SM-pisteistä. Ensi kertaa mukana oleva laji on kerännyt huikean osanottajamäärän, kun SM-kilpailuviikonloppuun on ilmoittautunut yli 200 kuljettajaa. Kartingin SM-osakilpailu saa ison näkyvyyden televisiossa SM-viikon myötä. OK-luokkaa johtava, parin vuoden takainen MM-pronssimitalisti Juho Valtanen ei kuitenkaan ota asiasta itselleen paineita, vaan hän kokee sen olevan vain positiivinen asia.

– Kartingin pääseminen osaksi SM-viikkoa on hieno juttu. Televisiointi on upea juttu lajille, jotta saadaan esiteltyä kartingia isolle joukolle ihmisiä. Ei se paineita ja jännitystä tuo. Aina tehdään maksimisuoritus ja samalla systeemillä mennään, Valtanen kommentoi hyväntuulisena.

Tikkurilan Urheilutalolla ratkaistaan roller derbyn suomenmestaruus, ja urheilupuistossa jatkuvat kriketti– ja maahockeyottelut.

Padelin kaksipäiväinen SM-turnaus jatkuu Padel Club Finland Porttipuistossa. Lauantain pelit huipentuvat klo 16 alkaviin finaaliotteluihin.

Myyrmäen Urheilupuistossa sijaitsevassa Energia Areenassa käydään taekwondon, kahvakuulan ja biljardin SM-kamppailuita. Etukäteen suurta kiinnostusta herättänyt ”maailman nopein kamppailulaji” kädenvääntö sekä beach ultimate käyvät omat mittelönsä urheilupuistossa sijaitsevalla tapahtumatorilla. Myös jousiammunta aloittaa oman kahden päivän SM-urakkansa.

HUOM! Kuusijärvellä on viikonlopun aikana liikenteessä poikkeusjärjestelyjä. Lue lisää TÄSTÄ.

Lauantain aikataulu

Myyrmäen urheilupuisto, Tapahtumatori
Beach Ultimaten SM kello 9:00-20:00
Kädenväännön SM kello 11:30-20:00

Myyrmäen urheilupuisto, Energia Areena
Kahvakuulaurheilun SM kello 9:00-17:00
Biljardin 10-pallon SM kello 11:00-17:30
Taekwondon SM kello 9:00-17:00

Myyrmäen urheilupuisto, Hiekkakenttä
Jousiammunnan SM kello 12:00-16:00

Tikkurilan urheilupuisto, Luonnonnurmi
Kriketin T10 SM kello 10:00-18:30

Tikkurilan urheilupuisto, Tekonurmi
Hockey5 SM kello 10:00-17:15

Tikkurilan urheilupuisto, Urheilutalo
Roller Derby Suomi Cup kello 9:30-18:30

Kuusijärvi
Kanoottipoolon SM kello 10:00-17:00
Rantapelastuksen SM kello 10:00-14:00
Rantavesipallon SM kello 13:00-18:00

Vantaan vauhtikeskus, kartingrata
Karting SM kello 10:00-17:00

Padel Club Finland Porttipuisto
Padelin SM kello 10:00-20:00

Malmin lentoasema (Helsinki)
Moottori- ja purjetaitolennon SM palkintojenjako kello 14:00-15:00

Kaikkiin tapahtumiin vapaa pääsy!

TV-lähetykset

Taekwondo      Yle Areena klo 12.00, TV2 klo 14.00

Kahvakuula      Yle Areena klo 13.30, TV2 klo 14.45

Roller derby,     Yle Areena klo 15.00, TV2 klo 15.30

Biljardi                Yle Areena klo 16.00, TV2 klo 16.30

Kädenvääntö    Yle Areena klo 18.00, TV2 klo 20.05

Ultimate             Yle Areena klo 19.00, TV2 klo 20.30

Padel                   Yle Areena naisten finaali klo 16.00, miesten finaali klo 18.00, TV2 klo 21.10