Uutiset Kaikki uutiset
Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä

Kiitos Vantaa!

”Vantaa on nyt tehtävänsä tehnyt. Toivottavasti tapahtuma sai meiltä hyvät eväät jatkaa kasvua ja kehittymistä kansalliseksi urheilun ja liikunnan kaiken kansan karnevaaliksi!” - Veli-Matti Kallislahti, Vantaan kaupungin liikuntajohtaja

SM-viikko on kuulunut kaksi vuotta Vantaan kesän tapahtumakalenteriin. Tänä aikana tapahtuma on kehittynyt ja vakiinnuttanut asemansa osana suomalaista urheilutapahtumatarjontaa. SM-viikko järjestetään aina vahvassa yhteistyössä isäntäkaupungin kanssa.

– SM-viikko vaatii kaikilta tekijöiltään, myös isäntäkaupungilta, rohkeutta, luovuutta ja hyvää asennetta. Vantaalta on näinä vuosina löytynyt näistä jokaista, kiittelee SM-viikon tuottaja Hanna Iiskola-Kesonen.

– Erityiskiitos liikuntapalvelujen työntekijöille, jotka ovat auttaneet jokaisessa haasteessa ja mahdollistaneet SM-viikon onnistumisen erinomaisella yhteistyöllä. On ollut todella mukavaa tehdä SM-viikkoa Vantaalla!

Ja Vantaalta onkin löytynyt hyvää asennetta yllin kyllin! Hyvänä esimerkkinä toimii keväällä 2017 Tikkurilan Urheilupuiston yhteyteen rakennettu kriketin kilpatason harrastamisen mahdollistama lyöntialusta.

– Paikan rakentaminen lähti liikkeelle marraskuussa 2016 samalla, kun tieto vahvistui, että SM-viikko järjestetään seuraavina vuosina Vantaalla, muistelee Suomen krikettiliiton puheenjohtaja Andrew Armitage hankkeen alkua.

Pelipaikka joutui heti koetukselle SM-viikolla 2017 ja paikka on sittemmin jäänyt krikettiharrastajien käyttöön toistaiseksi.

– Mahtavaa, että Vantaalle saatiin uusia suorituspaikkoja SM-viikon avulla, iloitsee Iiskola-Kesonen.

Kahden Vantaan vuoden jälkeen SM-viikko jatkaa eteenpäin. Tapahtuma järjestetään seuraavaksi talvella 2020 Joensuussa.

– Olemme erittäin tyytyväisiä kahden vuoden yhteistyöhön. Vantaa on ollut SM-viikon lajeille hyvä paikka kasvaa, kehittyä ja löytää uusia harrastajia. SM-viikko on tuonut myös paljon uusia lajeja vantaalaisten tietoisuuteen ja sen myötä uusia mahdollisuuksia hakeutua liikunnan pariin, Vantaan kaupungin liikuntajohtaja Veli-Matti Kallislahti kiittelee ja jatkaa:

– Toivomme tapahtumalle parasta mahdollista jatkoa Joensuussa ja Salossa. Olemme tarvittaessa tukemassa ja auttamassa uusia isäntäkaupunkeja näiden niin tarvitessa.

SM-viikko 2020 järjestetään 30.1.-2.2. Joensuussa
SM-viikko 2021 järjestetään 1.-4.7. Salossa