Uutiset Kaikki uutiset
Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä
06.07.2019 | Yleinen

Istumalentopalloa pelataan viiran päällä – pehmusteena omat kankut

Valtaosa tavallisista sukankuluttajista tietää, että on olemassa sellainen peli kuin lentopallo. Harvempi tietää, että perinteisestä lentopalloilusta on myös muunnelmia. Tunnetuin lienee joskus rantalentopalloiluksikin kutsuttu beach volley, kutsumanimeltään ”biitsi”. Vähemmän tunnettuja ovat istumalentopalloilu ja istumabeachvolley, tuttavallisemmin ”istis” ja ”istisbiitsi”.

Istumalentopalloa pelataan tavallisesti sisällä kuusijäsenisin joukkuein ja beach volleyn istumaversiota kaksijäsenisin joukkuein useimmiten ulkona. Istumalajien kenttäkoot ovat pienempiä kuin pystylentopalloilussa ja verkko tietenkin matalammalla.

Perinteinen pystylentopalloilu ja beach volley ovat olympialajeja, kun taas kuuden pelaajan istumalentopalloilu on paralympialaji.

Hiekallako pelataan?

Ensimmäinen kysymys, joka beach volleyn istumapeleistä herää, pelataanko lajia todellakin hiekalla? Siihen on kaksijakoinen vastaus.

Kansainvälisissä ja suomalaisissa istumabeachvolleyn säännöissä on pieniä eroja. Esimerkiksi suomalaisten sääntöjen mukaan pelialusta voi olla hiekka, pressu, viirakangas tai muu soveltuva materiaali, kun taas kansainvälisten sääntöjen mukaan pelataan hiekalla.

Suomen maajoukkuepelaaja, Helsingin Invalidiyhdistystä edustava Petra Pakarinen sanoo pelanneensa kerran kokeilumielessä hienolla hiekalla, mutta kokemus ei ollut kovin hyvä.

– Pelaaminen kyllä onnistui, mutta kaikki paikat olivat täynnä hiekkaa.

SM-viikolla Myyrmäessä pelattiin paperikoneista tutun viirakankaan päällä. Samaa materiaalia olivat pelaajien housujen takamukset, jolloin pelialustalla on helpompi liukua. Takapuolen nouseminen irti kentästä on virhe. Peppupehmusteita ei varsinaisesti ole, vaan pehmikkeet ovat mallia luomu eli kunkin pelaajan omat kankut.

Kuka voi pelata istumalentopalloa?

Istumalentopalloilu-urheilijat on virallisesti luokiteltu kahteen vammaluokkaan, täysvammaisiin ja minimivammaisiin. Koska laji on alkujaan tarkoitettu vammaisille, kansainvälissä otteluissa kenttäpelaajiksi ei hyväksytä vammattomia. Sen sijaan kotimaan sarjoihin heidät kelpuutetaan. Siitä on hyötynsäkin.

– Iso osa SM-viikolla olevista pelaajistakin on vammattomia. Suomessa kun on aika pienet piirit, on hyvä, että vammattomia on tullut mukaan, niin on saatu sarjoja pidettyä yllä. Ja onhan tämä monelle vammattomallekin hieno kuntoilumuoto, kertoo jämsäläinen Jokilaakson Lentopalloa edustava Janne Laukkarinen.

Hän sanoo pelanneensa alun perin tavallista pystylentopalloa, mutta siirtyneensä myöhemmin istumalentopalloiluun, jotta voi jatkaa pitkäaikaista harrastustaan.

– Polveni on leikattu kolmeen kertaan, jonka takia enää pysty pelaamaan normilentopalloa. Harrastin sitä 6-vuotiaasta alkaen ja pelasin noin 30-vuotiaaksi asti. Nyt ikäni on 44. ”Istiksen” löysin kaverien suosituksesta ja sitä pystyn pelaamaan, vaikka polvet ovatkin rikki, Laukkarinen kertoo.

Kaverien ansiota oli myös, että Petra Pakarinen aloitti istumalentopalloilun. Hänen toinen jalkansa amputoitiin 17-vuotiaana.

– Minä en ole koskaan pelannut pystylentopalloa, mutta kun tapasin toisia amputoituja, jotka kertoivat lajistaan, he houkuttelivat minut istumapeleihin mukaan.

– Treenaan useana päivänä viikossa. Kuulun maajoukkueeseen ja harjoittelen sen mukana, mutta myös omatoimisesti – kuntosalia, pyöräilyä ja sellaista. Voimaa tarvitaan paitsi iskulyönteihin, mutta myös kentällä liikkumiseen. Vamman laatu ei sinänsä vaikuta kentällä liikkumiseen tai sijoittumiseen. Jokaisella on oma tapansa liikkua, itse käytän paljon jalkaa liikkumiseen, Pakarinen kuvailee.

Jännittäviä aikoja

Kaksoissisarukset Maria Viitala ja Carita Liuhanen osallistuvat ensimmäistä kertaa parina istumabeachvolleyturnaukseen. Normaalisti he pelaavat istumalentopallon SM-sarjaa Palokan Pyryssä ja Carita lisäksi Suomen maajoukkueessa. Pystylentopalloilu alkoi heillä jo pikkutyttöinä ja myöhemmin tuli polviongelmien myötä siirtyminen istumapeleihin.

Caritalla on jännittävät ajat, sillä noin viikon päästä selviää, jatkuuko hänen maajoukkueuransa. Jokaiselle pelaajalle ollaan tekemässä uusia vammaluokituksia tiukentuneiden perusteiden mukaisesti ja on epävarmaa, riittääkö aikoinaan polvesta saatu minimivammaluokitus vai katsotaanko hänet vammattomaksi.

Marialla on myös polvirikkoa, mutta hänet katsotaan terveeksi. Pystypelaamisesta hän siirtyi istumapelaamiseen polvia säästääkseen ja suojellakseen.

– Istumalentopalloiluun ohjautuu usein pystypalloilijoita, jotka ovat jossain määrin lievästi vammautuneita, kuten polvi- tai olkapääongelmaisia, eivätkä enää sovellu siihen pelaamiseen. Tai sitten heitä, jotka ovat vammautuneet vakavammin jollakin muulla tavalla ja hakeutuvat liikunnan pariin, sisarukset sanovat.

Koko ajan löytää uutta

Jokainen haastateltava kehuu istumalentopalloilua pelitavasta riippumatta hauskaksi ja rennoksi lajiksi, jossa on mukava ja hyvä pelitunnelma, ja johon on helppo tulla kenen tahansa mukaan.

– Kannattaa hakeutua eri kaupungeissa, vaikkapa Helsingissä, kokeilemaan lajia. Aluksi voi tuntua varmasti vaikealta liikkua kentällä, mutta kyllä siihen pääsee nopeasti mukaan, mainostaa Janne Laukkarinen.

– Keskikehon lihaksille ”istis” on erittäin hyvä ja kehittävä laji, muistuttavat Maria Viitala ja Carita Liuhanen.

– Laji voi olla vaikea jo pitempäänkin pelanneille, mutta hyvää juurikin on, että aina siitä löytää uutta opittavaa, iloitsee Petra Pakarinen.

Yhteiset terveiset Lentopalloliitolle heiltä ovat, että näkyvyys on lajin parhaaksi. On hienoa saada olla mukana SM-viikolla.

Teksti: Aki Korhonen
Kuvat: Tomi Hänninen